Rajat on rakkautta, vai onko sittenkään?

Iät ja ajat on ollut eri koulukuntia kasvatuksen suhteen, on sitten kyse eläimistä tai lapsista -tosin eläinten puolella käytetään termiä koulutus kasvatuksen sijaan. Minä en koskaan saanut omia lapsia, mutta olen työni puolesta työskennellyt päiväkodissa sekä lastensuojeluyksikössä. On meillä asunut myös niin yksi sijaislapsi, kuin muitakin lainalapsia. Nämä lapset olemme kyllä saaneet palauttaa kotiin vanhempien huomaan. Kissoja meillä on ollut kaksi kappaletta 18 vuoden ajan. Koiria on asustellut meillä useita omia ja muutama lainakoirakin on mahtunut joukkoon, joko koulutettavana tai ihan vain hoidossa. Lainakoirat ovat pisimmillään olleet meillä pari vuotta ja lyhimmillään muutaman päivän. Lisäksi minulla on ollut hamsteri ja kani, ja tällä hetkellä meillä on neljä koiraa sekä yksi hevonen. 

Lasten kohdalla olen nähnyt työssäni kaikenlaista kasvatusta, tai sitten sitä, ettei sitä kasvatusta ole ollut. Lapset ovat saaneet olla miten ovat halunneet ja tehdä mitä on huvittanut. Vanhemmat eivät ole jaksaneet tai pystyneet kasvattamaan tai huolehtimaan lapsesta, tai lapsen mieltä ei ole haluttu pahoittaa ylenmääräisillä kielloilla. Kummassakin tapauksessa tulos ollut huono lapsen kannalta ja täytyy myöntää, että usein myös aikuistenkin kannalta. Kaaosta kotona, koulussa ja kylillä. Lapset eivät ole tienneet mitä saa tehdä ja mitä ei ja lapsen olo turvaton. Lapset usein kokevat tällaisen välittämisen puutteeksi. Ei ne vanhemmat välitä mitä tehdään ja siksi tehdään entistäkin hurjempia juttuja.

Mitä on kasvatus ja mikä vaikuttaa omaan näkemykseen kasvatuksesta?

Kasvattaminen on hyvin laaja käsite. Lyhykäisyydessään kasvattaminen on jonkun käytöksen muuttamista haluttuun suuntaan. Erilaisia koulukuntia ja tapoja tämän toteuttamiseen riittää loputtomasti. Mikä kasvatustyyliin sitten vaikuttaa? Ainakin meidän oma kasvatuskäsitys, joka muodostuu siitä miten meidät on kasvatettu. Siihen taas vaikuttaa se miten meidän vanhemmat on kasvatettu. Siksi on vanhempienkin hyvä pohtia omaa kasvatusta, siinä missä ammattilaistenkin. Tämän lisäksi vaikuttaa kulttuuri. Jokaisella maalla eli kansalla on omanlaisensa näkemys kasvatuksesta ja siitä kuinka lasten tulee olla, näkyä ja käyttäytyä.  Meillä on onneksi lailla kielletty lasten fyysinen kurittaminen. Monissa maissa se ja muu perheväkivalta on hyväksyttyä. 

Erilaisia koulutusnäkemyksiä löytyy myös eläinten koulutusrintamalla. Ennen myös koiria ja hevosia koulutettiin hyvinkin väkivaltaisin tavoin, eli opetettiin tottelemaan alistamisen ja rankaisun kautta. Monissa paikoin niin tehdään edelleen. Suhteessa lasten kasvatukseen eläinlajista riippuen koulutuskin on erilaista. Koiraa ja hevosta ei oikein voi kouluttaa samoilla menetelmillä. Hevonen on saalis, eli pakoeläin ja koira puolestaan saalistaja. 

Koulutusmenetelmät

Koulutusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti neljään.

  1. Positiivinen vahvistaminen
  2. Negatiivinen vahvistaminen
  3. Positiivinen rankaisu
  4. Negatiivinen rankaisu

Näistä neljästä saatte erikseen kattavaa blogipostausta myöhemmin, mutta seuraavaksi pienet määritelmät jokaisesta!

Positiivinen vahvistaminen toimii kaikilla lajeilla, ihmiset mukaan lukien. Positiivisessa vahvistamisessa jonkin asian lisääminen vahvistaa käytöstä. Itse palkkaan koiria muun muassa herkuilla ja kehumalla.

Ison eläimen, kuten hevosen kohdalla, palkkaaminen usein tapahtuu paineen poistamisella. Paineen poistaminen on esimerkki negatiivisesta vahvistamisesta, jossa jonkin asian vähentäminen (tässä tapauksessa paineen) vahvistaa käytöstä. Eli kun yksilö tekee oikein, se saa vapautta.

Rankaisu on yleinen, mutta tutkitusti harvemmin lainkaan toimiva menetelmä. Rankaisu voi olla esimerkiksi kivun lisäämistä (positiivinen rankaisu), tai omaan huoneeseen eristämistä, jolloin sosiaalinen kontakti otetaan pois (negatiivinen rankaisu).

Positiivisen vahvistuksen avulla opittuja temppuja tehdään innolla!

Ongelmaa ei korjata yksilön lajia ja taustoja ymmärtämättä

Olen kouluttanut useita koiria, niin omia kuin toistenkin koiria. Oikeastaan minkään koiran kohdalla menetelmät eivät ole olleet suoraan samat. Varsinkaan ongelmien ratkaisuissa ei voi useinkaan käyttää täysin samanlaisia menetelmiä joka koiralle, sillä jokainen koira ja ongelma on yksilöllinen. Koulutuksessa on ollut pakko miettiä miksi koira käyttäytyy niin kuin se käyttäytyy. Onko ongelman syntymiseen liittynyt joku tapahtuma? Onko koira kenties luonteeltaan arka vai vahva? Onko olemassa agressiivista käytöstä, ja jos on, onko se dominoivaa vai arkuutta? Onko koiralla kipuja?  Mitä ominaisuutta vahvistan ja mitä käytöstä estän ja miten sen teen? Koira oppii yleensä hyvin asioita ruokapalkalla tai saalistusviettinen koira taas leikkimisellä, joka sekin voi olla palkka. Kehuista nyt puhumattakaan. 

Hevonen pakoeläimenä onkin sitten ihan toisenlainen koulutettava. Täytyy myöntää, että hevosten kohdalla olen vielä aika noviisi. Kokemusta vasta parikymmentä vuotta. Hevonen on iso eläin, joten sitä ei koskaan voi hallita omalla voimalla. Jos 600kg kokoinen hevonen päättää poistua tilanteesta, et pysty sitä pitelemään vaikka olisit kuinka vahva. Jos  hevonen on huonotapainen ja se kohdistuu ihmiseen, on onnettomuusriski heti paljon suurempi kuin koiran kohdalla. Hevosen potku voi tappaa! Hevosen kanssa täytyykin ymmärtää hyvin sen lajinomaista käytöstä ja toimia sen mukaan, järjellä. 

Yleensä hevosen käsittely aloitetaan varsalla jo ensimmäisten päivien aikana. Hevoselle täytyy opettaa johdonmukaisesti ihmisen kanssa toimiminen jo varhain. Ikävä kyllä ihmiset hankkivat vieläkin hevosia käymättä ratsastunneilla, tietämättä lajinomaisesta toiminnasta mitään, osaamatta käsitellä hevosia lainkaan ja tietämättä yhtään miten hevosta ruokitaan, liikutetaan tai juotetaan, tai kuinka paljon hevosen ylläpito vaatii sekä rahaa että aikaa. Itse onneksi sattumalta aikuisena aloittaessa ratsastusharrastusta uudelleen, päädyin hyville talleille. Toinen oli lännenratsastustalli ja toinen yksityinen ratsastustalli. Kummassakin paikassa opin hevosmiestaitoja, hevosten ruokintaa ja lajin mukaista toimintaa muutoinkin. Kiitos Tolosen Päiville ja Tuomikosken Helinälle opeista. Ne ovat kantaneet tähän päivään asti ja kantavat edelleen. Näillä talleilla opin hyvin hevosen logiikkaa ja sain tehdä tallihommia. Ratsastamaankin opin kohtuullisesti, mutta kuten usein on, tässä lajissa et ole koskaan valmis. On pakko pysyä nöyränä ja oppia lisää. 

Kasvatuksessa onnistuakseen pitää siis olla jonkinlainen käsitys siitä miten ihminen, hevonen tai koira toimii lajityypillisesti. Pitää miettiä osaako lukea ihmistä, koiraa, hevosta? Ihminen osaa useimmiten kertoa miltä tuntuu, mutta eläin toimii ilman puhetta eleillä ja ääntelyllä. Osaanko lukea eläimen ilmeitä, eleitä ja ääniä?

Johdonmukaisuuden merkitys

Jos kaikki lajit ovat niin kovin erilaisia, mitä yhteistä lasten ja koirien sekä hevosten kasvatuksessa sitten on? Ensimmäinen ja tärkein asia on johdonmukaisuus. Kenenkään pää ei kestä epäjohdonmukaisuutta, oli sitten kyseessä ihmislapsi, hevonen tai koira. Johdonmukaisuus tarkoittaa sitä, että asiat toistetaan ja ne opetetaan aina samalla tavalla. Säännöt eivät muutu eri tilanteissa. Kasvattajan ja kouluttajan käytös on samassa linjassa koko ajan. Ihmisen huono päivä ei saa muuttaa siten kasvattajan käytöstä, että ihminen vaihtaa toimintatapaa yhtäkkiä, kun ei jaksa, tai on vihainen, tai humalassa. Mikään ei sekoita eläintä tai lasta niin paljon kuin epäjohdonmukaisuus. Aikuinen voi hyvinkin miettiä työpaikkaa, jossa johtaminen on poukkoilevaa, sekavaa ja epäjohdonmukaista. Ennen pitkää kukaan ei jaksa sellaista.

Eläimet ovat yleensä hyvin tapoihin orientoituneita. Tutut tavat ja rutiinit lisäävät hevoselle turvallisuuden tunnetta. Jos hevoselle opetetaan uusia asioita on tärkeää totuttaa se levon ja rauhan kautta uuteen samalla tavalla johdonmukaisesti, siten että uusi asia jää hevoselle rentouden kautta mieleen hyvänä, ei pelottavana asiana. Jos mikä niin tämä vaatii ihmiseltä johdonmukaisuutta ja tarkkuutta, sekä jatkuvasti samaa koulutusrutiinia. Ihmisen poukkoileva käytös tekee oppimisen hevoselle vaikeaksi.  

Puhutaan rajoista ja hierarkiasta

Rajat on rakkautta! Pitää olla sovitut säännöt siitä miten hommat hoidetaan. Mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Koira ei saa hyppiä ja purra, hevosen pitää olla hallittavissa ja se ei saa potkia tai purra, ja ihmislapsen täytyy kyetä olemaan toisten ihmisten kanssa ja oppia noudattamaan kodin, koulun ja yhteiskunnan sääntöjä ikä ja kehitysvaihe huomioon ottaen.  Mutta miten luon rajat ihmiselle, hevoselle tai koiralle?

Jo hiukan yli vuoden ikäinen lapsi oppii ei sanan merkityksen. Sitä saakin hokea koko ajan kyllästymiseen asti. Vanhemman on jo hyvä tuolloin oppia perustelemaan miksi ei saa ja sanoittaa se ääneen. Vanhemmalle lapselle perustellaan miksi jotain ei voi tehdä, ja sitähän kutsutaan kasvatukseksi.

Koira oppii myös helposti eri käskyt ja nopeasti myös ei-sanan. ”Ei pure” on pentuaikana yleinen hokema ja samalla tarjotaan suuhun sopivaa purtavaa luuta tai koiran lelua, samalla kehuen koiralle sanalla ”hyvä” tai ”hieno tyttö tai poika” (positiivinen vahvistaminen). Se on kyllä todettava, että joskus joutuu käyttämään myös sitä ei-sanaa, varsinkin,  jos eläin on oppinut huonon tavan. Poisoppiminen on aina työläämpää kuin oppiminen yleensä.

Eläinlaumoissa on tarkka hierarkia. Yksi ja kaksi koiraa on vielä helppoja. Kolmen kanssa jo joutuu olemaan vahvempi johtaja. Koira on tottunut hierarkiaan, joten ihmisen asettuminen koiran yläpuolelle ei koiraa sekoita, vaan rauhoittaa. Johtajuus ei tarkoita diktatuurin kaltaista mielivaltaista käyttäytymistä, vaan sitä että ihminen on se joka viime kädessä päättää ja kertoo miten toimitaan. Johtajan läsnäolo ja sen luoma järjestys tuovat laumalle turvaa.

Hevoslaumassa on aina myös hierarkia, mutta uusien tutkimusten mukaan hevosten hierarkia koostuu yksilön ominaisuuksien pohjalta. Eli laumassa huolehditaan siitä, että säilytään hengissä ja kaikkien ominaisuudet hyödynnetään, tai muuten pahimmillaan koko lauma kuolee. Aiemmin ajateltiin, että vain yksi hevonen on johtajana laumassa, mutta nyt tiedetään että sekin voi vaihdella tilanteen mukaan. Hevosen koulutuksessa itse käytän laumakäyttäytymistä hyväkseni. Kesyn hevosen kanssa, joka on ihmisen työkaveri, on ihmisen tehtävä määritellä turvallisuus. Ihmisen täytyy olla hevosen yläpuolella hierarkiassa, eli hevosen on kunnioitettava ihmisen tilaa. Muutoin syntyy vaaratilanteita. Toisaalta hevonen oppii nopeasti oikeudenmukaisessa työskentelymallissa miten ihmisen kanssa ollaan. 

Kun pelisäännöt ovat selvät, yhdessä on mukavaa ja turvallista työskennellä.

Yhteenveto

Ompa sitten kyse eläimen koulutuksesta tai lasten kasvatuksesta, Itselle tärkeimmäksi seikoiksi on tullut kolme asiaa.

  1. Rajat – Pitää tietää mitkä ovat rajat. Ilman rajoja ei voi tietää mikä on sallittua tai mikä on kiellettyä, eikä siis voi tehdä oikein.
  2. Johdonmukaisuus – Kun rajat on määritelty, täytyy toimia johdonmukaisesti suhteessa rajoihin. 
  3. Yksilöllisyys – Kaikkia eläimiä tai lapsia ei voi kouluttaa tai kasvattaa samalla kaavalla. Se vasta olisikin helppoa. Toiset ovat rohkeita. Löytyy herkkiä ja vahvoja, rauhallisia ja säpäköitä yksilöitä. Täytyykin osata miettiä miten rajat asettaa eri yksilöille. Kaikilla kun on omanlaisensa tarpeet ja vaatimukset.

Kaikki tämä pitäisi vielä kääriä rakkauteen ja empaattisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Helppoa kuin mikä, vai onko sittenkään? On onneksi lohduttavaa muistaa, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen kasvattaja -sellaista kuin ei olekaan.